perjantai 10. maaliskuuta 2017

Sen pituinen se

Blogin postaustahti alkoi hiipua jo aikoja sitten. Ideoita ja aiheita oli, mutta ne oli vaikea saada sanoiksi. Vuoden vaihtuessa luovutin ja otin aikalisän.

Päätin, etten tee tänne mitään väkisin. Sen sijaan olen siivonnut, raivannut, myynyt tavaraa, järjestellyt kaappeja ja hankkiutunut eroon kaikesta turhasta - myös muutamista raskauskiloista. Olen luopunut muun muassa lempparifarkuistani, koska en enää jaksanut odottaa päivää, jolloin ne olisivat taas sopivat - uudet ostettuani tajusin, että ne vanhat oli oikeasti myös tosi epämukavat. 

Olen päättänyt, etten halua säilyttää elämässäni mitään, mistä en oikeastaan enää pidä tai mikä aiheuttaa ahdistusta.

Joten ehkä nyt jo arvaatte, että on tullut aika luopua myös tästä blogista.

Bloggaamista en kuitenkaan halua lopettaa, vaan teen tilaa uudelle. Puuskia-blogi on nimensä mukaisesti paikka niille jutuille, joista yht'äkkiä innostutaan. Se on muistikirja minulle, mutta sinäkin olet tervetullut sitä lukemaan! Toivottavasti tavataan siis vielä täällä, vaikka Elämäni sanoina päättyykin tähän.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!