perjantai 26. elokuuta 2016

Luonnonkosmetiikkasuosikit raskauden jälkeiseen elämään

Lähes 10 kuukauden mittaiseksi venyneen odotuksen jälkeen itseään pitää vähän helliä. Samalla kun huomaa, että hupparin vetoketju sujahtaa taas kiinni ja vaatekaapista alkaa hiljalleen löytymään ihan mukavasti päälle laitettavaa, on ollut kiva panostaa itseensä muutenkin - laittaa korvikset korvan ja huiskia poskille vähän punaa. Kokosin tähän muutaman tuotteen, joilla väsähtänyt mutsi freesataan ja joista on luonnonkosmetiikkakokeilujeni myötä tullut uusia suosikkeja.

Sabe masson, Hurraw!, Madara Detox-mutanaamio, Flow kosmettiikka sheavoi, Everyday Minerals poskipuna

Esikoista odottaessa pelkäsin raskausarpia niin, että rasvasin ja öljysin vatsaa lähes koko raskauden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti. Paria loppuraskauden aikana tullutta arpea lukuunottamatta onnistuin välttymään niiltä, joten luotin nyt liikaa siihen, että en saa arpia tälläkään kertaa. No toisin kävi ja havahduin arpiintuneeseen vatsaan turhan myöhään. Nyt olen pari viikkoa käyttänyt arpiin Flow kosmetiikan sheavoita,  ja koska se mielestäni on vaalentanut niitä, aijon ehdottomasti jatkaa tuotteen käyttöä. Tää on muutenkin ihan supertuote monikäyttöisyytensä puolesta ja sopii paljon muuhunkin, kuten käsi- ja huulivoteeksi sekä vauvojen ihonhoitoon - siksipä laukussa kulkeekin jatkossa mukana myös minikokoinen purkki.

Flow kosmetiikka sheavoi




Madaran tuotteet ovat olleet helppo ja melko edullinen tapa tutustua luonnonkosmetiikkaan. Merkin valikoimasta olen löytänyt jo useamman uuden suosikin, mutta nostan tässä nyt esille vain yhden eli Detox-mutanaamion. Naamio puhdistaa ja kirkastaa väsynyttä ihoa ja itselläni käyttö kerran viikossa auttaa jo tekemään ihmeitä.

Meikkailu arkena kotona on vähän turhaa, mutta jo pelkkä poskipuna ja huulirasva piristävät väsyneitä kasvoja. Poskipunana olen käyttänyt jo keväästä asti Everyday Mineralsin jauhemaista poskipunaa, jota kuluu kerralla niin vähän, että rasia kestää varmaan pienen ikuisuuden. Huulirasvoista taas olen jo useamman vuoden vannonut Burt's bees huulivoiteen nimeen, mutta Jolie Boxista saatu Hurraw! papaija-ananas-huulivoide on tainnut nyt kiilata tuoksunsa ansiosta sen ohi.

Sabe Masson tuoksu

Tuorein löytö on puolestaan Sabé Massonin tuoksupuikko. Näistä olin ehtinyt jo ottaa hieman selvää, sillä pienen vauvan kanssa haluan tälläkin kertaa vältellä voimakkaasti tuoksuvia hajuvesiä, mutta tuoksua kuitenkin edes hieman kun poistun kotoa.  Kun bongasin nämä boksit Ruohonjuuren hyllyltä, oli pakko ostaa yksi puikko testiin. Jos jonkun kosmetiikkatuotteen pakkaus on nätti, niin ainakin tämän! Rasian sisältä löytyvä huulipunaa muistuttava puikko on pahvisen pakkauksen ja pienen koon takia helppo ottaa myös mukaan, joten tuoksua voi lisäillä tarvittessa päivän mittaan.

Villinä korttina listalta löytyy myös suklaa, vaikka ei kosmetiikkaa olekaan. Ostan harvoin mitään erikoissuklaita, mutta nyt oli pakko testata tuo kookos-vadelma. Raskausaikana herkkujen syöminen lähti vähän käsistä, mutta vähennetään sitä tässä nyt sitten pikkuhiljaa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!