sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Letit pojalle

Hartaudella säilötty 70 sentin pala Vimman Merenpoika-lettiä taipui vihdoin housuiksi sekä tuubihuiviksi ja pipoksi. Välillä ärsyttää tämä kankaiden jemmailu, kun niitä kivoja kankaita ei vaan uskalla alkaa leikkelemään, mutta tällä kertaa olikin hyvä, että olin säästellyt tätä; sain nimittäin pojalle lisää täydellisesti uusiin kevätvaatteisiin sopivia asusteita!



Lettikuosi on nyt mutenkin ollut ajankohtainen, kun Facebookin kankaiden osto- ja vaihtoryhmässä yhden kangaspalan hinta kohosi huutokaupassa suorastaan järjettömäksi. Itsellä on onneksi ollut hyvä tuuri ja olen saanut kangasta saanut omiin tarpeisiini jos olen halunnut. Kaikilla tietysti mahdollisuudet eivät ole samat, mutta toistaiseksi ei ole itsellä kyllä tullut vastaan kuosia, jota haluaisin niin paljon, että olisin vamis maksaan sitä sadan euron metrihintaa.

Mutta joo, piti myös sanoa, että viime viikonloppuna kun näitä ompelin, oli aikaa ompeluhommille enemmänkin - olin nimittäin päivän yksin kotona! Kun kerrankin oli kunnolla aikaa, päätin housuja ommellessani testailla kuminauhakujan sijaan vähän muita ratkaisuja. Lettihousuihin tein erikseen kiinni saumuroidun vyötärökaitaleen kuminauhalla ja samalla luottokaavalla tehtyihin kettupöksyihin ompelin kuminauhan ensin renkaana kiinni yläreunaan, käänsin sitten nurjalle ja ompelin kaksoisneulalla. Jälkimmäinen ratkaisu näyttää omaan silmään niin siistiltä ja oli muutenkin helppo ja nopea, että jatkossa jääpi kuminauhakujat ja siirryn tähän tyyliin.

Housujen kaveriksi piti ommella tietysti vielä myös tuubihuivi. Jaksan edelleenkin ihmetellä ja hehkuttaa sen nerokkuutta.


2 kommenttia :

  1. Ihania! :) Tuo merenpoika on lettien väreistä mun suosikkini, asustaa superkivasti minkä tahansa takin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkään kanssa kovasti, vaikka en normaalisti suuri vihreän ystävä olekaan :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!