sunnuntai 10. tammikuuta 2016

#Kaaoskomero eli kuinka kesytettiin villi varasto

Tämä postaus sisältää selostusta kaaoksesta ja siitä kuinka sitä on mahdollista hallita. Postaus on kirjoitettu antamaan toivoa niille, jotka taistelevat päivittäin oman kaaoskomeronsa kanssa ja kaipaavat inspiraatiota sen kesyttämiseen, mutta myös niille jotka nauttivat siitä, kun saavat laittaa tavarat oikeille paikoilleen ja kirjoittaa dymolla muovilaatikon kylkeen TALVIVAATTEITA.


Meillä on taloyhtiön yhteisen ulkoiluvälinevaraston lisäksi käytössä vain yksi pieni varasto, joka on samalla vaatehuoneemme. Huoneessa säilytetään siis kaikkea siivoustarvikkeista matkalaukkuihin. Edellinen asukas oli rakentanut vaatehuoneeseen ihan toimivahkot puiset hyllyt, mutta ongelmana oli, että tilaa ei mielestäni oltu hyödynnetty tarpeeksi hyvin. Lisäksi hyllyjen tukipuut veivät paljon tilaa ja hankaloittivat tavaroiden sijoittelua vierekkäin eikä kiinteitä hyllyjä voinut siirrellä tavaroiden korkeauden mukaan.

Mitään hätää meillä ei sinänsä ollut, tavarat mahtuivat vaatehuoneeseen, mutta ongelma oli se, että mitä tahansa sieltä halusitkin, se oli vaikea saada eikä lattiaa juurikaan näkynyt kun kaikelle roinalle ei ollut omaa paikkaa. Lopulta huonetta täytettiin periaatteella "heitä sinne ja vedä ovi sitten äkkiä kiinni". Siitäkin huolimatta, että kopperon toimivuus oli meille varastotilan vähyyden takia tärkeää, totesimme, että vanhat hyllyt saavat kelvata kun tärkeämpiäkin remppakohteita on. Ovi päätettiin pitää visusti kiinni vierailta.

Vaan onneksi kohtalo puutti peliin. Nappasin Mami go go -blogin Elfa-kisassa viimeisenä iltana epätoivoissani kuvan kaaoskomerostamme siitäkin huolimatta, että koko maailmalla oli mahollisuus nähdä kaappimme luurangot. Ja ehkä nyt jo arvaattekin, että voitin kisan! Siis minä joka en koskaan voita mitään.

Suunnittelussa päätimme luottaa Elfan ammattilaisten apuun, mutta muutama toive meillä oli:
- Siivoustarvikkeiden (erityisesti imurin, silityslaudan, puhdistusaineiden ja moppien) tulisi olla helposti saatavilla heti oven vieressä.
- Vaaterekki kulloinkin säilytyksessä oleville kausivaatteille, lähinnä takeille, ja tilaa myös säilytettäville kengille
- Ylös tilaa harvemmin tarvittaville tavaroille kuten matkalaukuille ja vaunukopalle.

Lisäksi toivoimme suunnitelmaan pääasiassa hyllyjä, sillä pyrimme säilyttämään suurimman osan tavaroista erillisissä muovilaatikoissa ja pyysimme myös huomioimaan paljon lattiapinta-alaa vievät tavarat kuten koiranruokasäkin, imurin ja golfbägin. Lähetin vaatehuoneen mitat yhdessä toiveidemme kanssa Elfalle ja pian 3D-mallinnettu suunnitelma saapuikin sähköpostiini.

Elfa, vaatehuoneen suunnitelma





Ja eipä aikaakaan kun meille toimitettiin kaikki tarvittavat osat hyllyistä kantokiskoihin. Itselleni tuli ihan yllätyksenä, että toimitetut tavarat veivät yllättävän vähän tilaa, joten ne oli helppo säilyttää vierashuoneessa sen aikaa kun tyhjensimme ja maalasimme varaston sekä odottelimme asennusapua saapuvaksi.

Vanhoista hyllyistä en kuvia edes ehtinyt ottaa, niin nopeasti ne tuli purettua ja huone tyhjättyä. Tyhjä huone olikin ylättävän tilava ja antoi jo pienen lupauksen siitä, että hyvä tästä tulee. Eteiseen hankittu, mutta hudiksi todettu vihreä maali oli just hyvä vaatehuoneeseen, jossa se tuo hieman piristystä huoneeseen ja nostaa valkoiset hyllyt paremmin esille.




Itse hyllyjen asennus on melko simppeliä: Seinään porataan ainoastaan katonrajassa vaakasuorassa kulkevat kantokiskot, joihin riippukiskot ripustetaan roikkumaan. Riippukiskoihin puolestaan asennetaan hyllynkannattimet suunnitelman mukaan ja lankahyllyt napsautetaan kiinni kannattimiin. Siinäpä se sitten onkin ja vaikka hieman epäilyttikin, ovat kiskot edelleen kiinni seinässä ja hyllyt kestävät tavaroiden painon!

Elfa vaatehuone

Elfa siivoustarvikkeiden säilytys

Elfa siivoustarvikkeiden säilytys


Parasta tässä Elfa-hässäkässä on ehdottomasti asentamisen helppous ja se, että hyllyjen paikkoja on tarvittaessa helppo muutella. Jo asenusvaiheessa eteemme tuli tilanne, jossa tajusimme, ettei suunnitelmassa oltu otettu huomioon takaseinällä olevaa patteria (oma vika kun emme huonetta mitatessa huomanneet sitä tavarapaljouden takaa...), mutta yhden riippukiskon ja parin hyllyn paikoja vaihtamalla tästäkin ongelmasta selvittiin.

Lankahyllyjen ansiosta varasto on myös aavistuksen valoisampi kun valo pääsee hyllyjen läpi sieltä missä tavaraa ei ole. Suurin osa tavaroista on lajiteltu muovilaatikoihin, sillä tykkään, että laatikosta näkee heti mitä se sisältää. Tavaroita on myös helpompi siirrellä kun ne ovat laatikoissa ja toki myös silmää miellyttää, kun laatikot ovat yhdenmukaisia. Muutama pahvinen mysteerilaatikko tosin löytyy vielä ylähyllyltä...

Siivoustarvikkeet löytyvät nyt näppärästä heti oven oikealta puolelta ja imuria varten laitettiin lähelle lattiaa oma hylly sekä letkulle kannatin. Operaation ansiosta myös saunassa tähän saakka säilytyksessä olleet remonttikamat saatiin vihdoin inventoitua ja ne jotka jäivät, löytyvät nyt siististä tuolta hyllyiltä. Eli kaikelle on kuin onkin nyt oma paikkansa ja vaatehuoneessa mahtuu vielä ihan kunnolla liikkumaankin!

Koko homman kruunasi vielä vaatehuoneen ovi, joka vaihdettiin samalla. Nyt ei tosin enää haittaa, vaikka se vahingossa unohtuisikin auki...


2 kommenttia :

  1. Hienon palkinnon voitit :) Lopputulos vaikuttaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä oli tosiaan kyllä ihan huippu juttu! Nyt muistaa taas, että aina kannattaa yrittää ;) Harmi vain, että tästä ei tullut otettua kunnollista ennen-kuvaa kun muutos oli kuitenkin niin valtava.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!