torstai 3. syyskuuta 2015

Keskeneräisen keskellä

Tervehdys keskeneräisen keskeltä! En ole halunnut kuvata puolivalmiita huoneita, joissa tavaratkin vielä hakevat paikkojaan tai remonttipölystä likaantuneita sukkia. Sen sijaan olen pyyhkinyt lattioita noin sata kertaa, purkanut muuttolaatikoita ja maalannut seiniä. Toki paljon muutakin, mutta nuo nyt niinku esimerkiksi.

Koska en ole minkään sisustusbloggari, tuntuu ajatus omien nurkkien esittelystä hieman hassulta, mutta koska olen sen sijaan kuitenkin tällainen oman elämänsä semilaiska tallentelija, aijon tulevaisuudessa pikkuhiljaa ja aina toisinaan kirjoitella siitä mitä tuli tehtyä. Remontin ennen ja jälkeen -kuvissa on nimittäin mielestäni melkoinen kontrasti, joten pakko ihan jo itseä varten saada ne vierekkäin vertailtaviksi. Saattavat kiinnostaa teitäkin ja voivathan ne (toivottavasti) toimia myös inspiraationa muille, että kyllä järkystäkin voi saada kivan - mikä vaan edellyttää monesti sitä seinien maalaamista, remonttipölyn likaamien lattioiden pyyhkimistä ja paljon muuta, mistä lisää myöhemmin!

2 kommenttia :

  1. Täällä hihkuu jo heti yksi kiinnostunut lukija! Taloremppa ei täällä ole vielä prioriteettilistan ajankohtaisimmassa kärjessä, mutta kukapa ennen ja jälkeen -kuvista kieltäytyisi? ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!