keskiviikko 31. joulukuuta 2014

2014

Vuotta 2014 ei ole enää kovin monta tuntia jäljellä, mutta ehdinpäs kuitenkin vielä ennen vuoden vaihdetta muistelemaan kulunutta vuotta.

Tammikuussa tuli lunta ja oli pakkasta. Neuloin itselleni villasukat ja iloitsin paksusta talvitakista ja lämpimästä huivista. Käytiin Hyvinkäällä koirauimalassa Laabanin kanssa, mutta Laaban ei tainnut kauheesti lämmetä sille harrastukselle... Itse ilmoittauduin alkuvuodesta Helsinki city runiin ja ehdin käydä muutamalla lenkilläkin, kunnes raskaustestinäytti plussaa. Juokseminen jäi kun keskityin enemmän syömiseen ja olin väsynyt.

Maaliskuussa Laaban täytti 2 vuotta. Otin töistä pari viikkoa opintovapaata ja kirjoitin opinnäytetyötäni. Söin todella monta jäätelötuuttia ja kuulin ensimmäistä kertaa lapseni sydämenlyönnit.

Huhtikuussa oli ensimmäinen ultraääni ja pääsiäisenä lennettiin minilomalle Tukholmaan, jossa kukkivat kirsikkapuut. Oli myös lämmin! Siivottiin parveke ja se sai ensimmäiset kesäkukkansa. Toukokuussa sairastin vatsataudin - YÖK! Ostimme lennot Nizzaan ja aloitimme kesän ja loman odottamisen.




Kesäkuussa oli kauan odotettu rakenneultra ja saimme tietää odottavamme pientä poikaa. Hieman ennen sitä olin tuntenut ensimmäiset potkut ja vatsakin alkoi olemaan jo melkoinen.

Juhannuksen vietimme mökillä ja siitä alkoi myös kesäloman ensimmäinen osa. Juhannussää oli taas se perinteinen, eikä shortseja siis pahemmin tarvittu, mutta onneksi meitä odotti aurinko ja lämpö kun lensimme juhannuksen jälkeen Nizzaan. Viiden päivän aikana ehdittiin tarkastamaan myös Cannes ja Monaco.

Kesän aikana osallistuin myös suomalais-japanilaisiin häihin, tutustuin Espoon saaristoon mereltä käsin, ostin 5kg mansikoita ja hamstrasin vauvanvaatteita alennusmyynneistä.



Elokuussa meillä oli taas pari viikkoa lomaa. Laitettiin makkaria kuntoon vauvaa varten ja käytiin Forssassa sekä mökillä. Äitiyspakkauskin tuli.


Palasin loman jälkeen muutamaksi viikoksi töihin ja sitten mulla alkoikin jo kauan odotettu äitiysloma. Heti ekalla viikolla pesin kaikki vauvanvaatteet ja puuhailin kotona ihan hulluna. Jos olisin tiennyt, että raskaus kestää 11 päivää yli lasketunajan, olisin varmaan jättänyt jotain puuhaa myös myöhemmille viikoille. Onneksi perhevalmennuksen kautta saaduista äitikavereista sain seuraa ja viimeistelin myös opinnäytetyötä hitaasti, mutta varmasti.

Marraskuussa satoi ensilumi ja samana päivänä syntyi poikamme. Vietimme Markuksen ekan isänpäivän Jorvissa. Loppuvuosi oli muutenkin aika huikea: täytin kolmekymmentä ja valmistuin insinööriksi juuri ennen joulua! Itsenäisyyspäivänä ehdimme myös juhlia pojan nimiäisiä.

Sanomattakin selvää, että mennyt vuosi oli elämäni tähän saakka merkittävin. Kirjoitin vuosi sitten näin samalla tavalla kulunutta vuotta läpikäydessäni, että on mukava aloittaa taas uusi vuosi uusilla suunnitelmilla, haaveilla ja tavoitteilla. Ne kaikki toteutuivat tänä vuonna. Seuraavaan vuoteen, vuoteen 2015, ajattelinkin tällä kertaa lähteä ilman sen suurempia suunnitelmia ja katsoa mitä ikinä se tuokaan tullessaan.

4 kommenttia :

  1. Kerrassaan ihana viime vuosi Anne, onnellista tätä vuotta :)!

    VastaaPoista
  2. Ihanan blogin löysin Lauran blogin kautta -lukijaksi jään :)
    Mukava vuosi sinulla takana -tästäkin tulee varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva kun löysit tänne ja tervetuloa toistekin :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!