keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Se sairaalakassi

"3 lapsen synnytykset läpikäyneenä niin mukaan et tarvitse mitään. sitä helvetillistä kipua ei jeesaa tuoksukynttilät tai luxus-sukat." - Kommentti vauva.fi -palstalla

Laskettuun aikaan on nyt reilut kolme viikkoa, mutta sairaalakassin pakkaaminen tuli kohdallani ajankohtaiseksi, kun teimme mahan kanssa vuorokauden mittaisen visiitin Naistenklinikalle viime viikolla. Eipä siitä sen enempää kuin että kaikki kunnossa, sekä äidillä että vauvalla, mutta nopea lähtö opetti, että ajatus ei todellakaan kulje kovin järkevästi kun on aavistuksen paniikissa.


Markus toimitti mulle kyllä sairaalaan pyytämiäni juttuja, mutta semmoiset olennaisuudet kuten esimerkiksi hammasharja, kasvovoide ja puhtaat alusvaatteet eivät sillä hetkellä tulleet pieneen mieleenikään. Ja kun en tajunnut pyytää, en niitä sitten myöskään saanut. Jotkut jutut, kuten kamera ja neuvolakortti, napataan tietty mukaan vasta sitten lähdön hetkellä, mutta kaikista mukaan otettavista tavaroista on nyt lista laadittu ja osa jo pakattu.




Omien tavaroideni lisäksi olen käynyt tietysti läpi myös pieniä vaatteita ja yrittänyt varautua lokakuun loppupuolen säähän, joka voinee olla mitä tahansa. 15 vuorokauden ennuste lupailisi lämpötilan pysyvän kymmenen asteen tienoilla, jopa ylikin, joten voi olla, että pärjäämme kotimatkan ilman kaikkia mukaan varaamiani vaatteita. Mukaan pakataan kuitenkin sisävaatteiden lisäksi uusi Heitmann-Fellen kaukalopussi, Reiman fleecehaalari, villasukkaa ja -pipoa sekä pienet tumput.

Itselleni tulee myös ehdottomasti mukaan villasukat, sillä ainakin Naistenklinikan sisäkengät olivat omaan jalkaani mitä epämukavimmat. Myös omia sukkia ajattelin käyttää, mutta muuten turvaudun ennen kotiinlähtöä sairaalaan tarjoamiin vaatteisiin. Ja vaikka ohjeissa kehotetaankin jättämään ylimääräinen arvotavara ja elektroniikka kotiin, iPad on viime viikolla havaittu hyväksi ajanviettovälineeksi, kun kirjaan en sairaalaympäristössä oikein osannut uppoutua - ja seuraavalla kerralla tuskin maltankaan.

4 kommenttia :

  1. Tsemppiä odotuksen loppumetreille ja hyvää synnytystä :)! Itse taisin pitää ekalla kerralla sairaalan vaatteita yhden päivän, ja toisella kerralla vain ekan yön. Niissä olo oli niin sairaalamainen (yllätysyllätys sairaalassa kun ollaan), oli pakko saada omat päälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tsempiä todellakin alkaa jo tarvitsemaan :) Ei ehkä olisi ollenkaan huono idea varata mukaan muutama omakin vaate sairaala-aikaa ajatellen. Niissä olo varmasti olisi hieman kotoisampi sitten synnytyksen jälkeen!

      Poista
  2. No huh, äksöniä vielä näin odotuksen loppuun! Hyvä että siellä on kaikki hyvin.

    Mä sain kuulla kahden päivän päästä tehtävästä sektiosta kymmenen päivää ennen laskettua aikaa, eikä mitään kassia oltu todellakaan pakattu :D Heiteltiin sitten lähtöä edeltävänä iltana aivan liian myöhään jotain kamaa laukkuun ihan niinku oltais oltu lähdössä jonnekin matkalle. Mitään synnytysjuttuja ei kyllä tarvinnutkaan pakata, ja kun tiedettiin että kotiin päästää kuitenkin vasta vajaan viikon päästä, jäi vauvankin kamat turvakaukaloon odottamaan, mies haki ne lähtöpäivänä. Sairaalaan kun ei ollut kuin pari kilsaa, niin pakkaamisen kanssa ei ollut niin justiinsa :) Vauvan kotiuttamisvaatteita oli jotenkin tosi hankalaa pakata, kun ei osannut yhtään sanoa, minkä kokiinen kaveri sieltä oli tulossa tai mitä niille edes laitetaan päälle ulos mennessä. Hohhojiaa sitä touhua... Hypoteettisella seuraavalla kerralla sitten paremmin äkkilähdön varalta, ja toivottavasti ilman sektiota! Teillä tuntuu olevan homma paljon paremmin hanskassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää voi vaikuttaa siltä, että homma on hanskassa, mutta en yhtään ihmettelis jos lähdön hetkellä jää listat tarkastamatta ja puolet tavaroista unohtuu kotiin :D No, onneksi sairaala ei meilläkään ole minkään tuohottoman matkan päässä, joten tarvittaessa voi mies käydä kotoa noukkimassa puuttuvat tavarat. Jotenkin vaan jäi viime viikosta sellainen olo, että pakko mahdollisimman hyvin hallita tätä tilannetta ja nyt kun tämä lomalaisen aika alkaa käymään vähän pitkäksi (!) niin on oikein kivasti aikaa miettiä näitä asioita vaikka moneen kertaan yhden päivän aikana :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit!