sunnuntai 24. elokuuta 2014

31+1



Nyt kun 30 raskausviikon rajapyykki on hienosti ohitettu jo viikko sitten, lienee  paikallaan pieni katsaus tämän hetken fiiliksiin.

Näköjään kuulun niihin onnellisiin, jotka ovat selviytyneet, ainakin tänne saakka, raskaudesta ilman sen suurempia vaivoja. Enpä olisi uskonut, että isoimmat ongelmani näillä viikoilla olisivat vain yölliset suonenvedot ja se, että kyljellään nukkuessa jalat tahtovat puutua ikävästi - etenkin kun on ensin lukenut muiden kertomuksia kipeistä selistä, turvonneista jaloista, epämiellyttävistä suonikohjuista ja liikkuessa alkavista supistuksista. Toisaalta ehkä juuri siksi pelkään, että pahin on omalla kohdalla vielä edessä. Myös synnytys on alkanut hiipiä mieleen yhä useammin, ja koska olen onnistunut poimimaan internetistä juuri ne kauhukertomukset, olen varma, että vastassa on jotain kauheaa ja kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee. Elämää synnytyksen jälkeen en ehkä siksi osaa oikein vielä miettiäkään.

Lomalla ehdittiin puuhastelemaan vauvajuttujen parissa ja tekemään jonkin verran hankintojakin, joten nyt kun vauvalla on täällä odottamassa jo oma paikka ja se heiluu vatsassa yhä vilkkaammin ja useammin, tuntuu kaikki päivä päivältä todellisemmalta. Vaikka vauvan tuloon on (tai ainakin pitäisi olla) vielä useita viikkoja, koen joka päivä enemmän ahdistusta asioista, jotka ei ole vielä valmiina; suurin osa vaatteista odottaa pesemistä ja laatikoihin lajittelua, monia pieniä juttuja on ostamatta... Ehtiihän tässä ja onhan se äitiyslomakin, mutta loppujen lopuksi ajalla vaan on tapana mennä välillä todella nopeasti eikä koskaan voi tietää, vaikka tyyppi päättäisi valloittaa maailman jo reilusti etuajassa.

Toisaalta kaiken vauvahössötyksen ohessa haluaisin yrittää nauttia näistä viimeisistä viikoista, jotka saadaan vielä viettää sitä "normaalia elämää" johon ollaan totuttu, sitä kun ei sitten enää takaisin saa. Tiedättehän, pitkät ja katkottomat yöunet, elokuvissa käyminen tai vaikka ulkona syöminen ihan kahdestaan. Tavallaan vauva vaikuttaa kuitenkin arkeen jo nyt ja viime viikolla jouduinkin vastaamaan kieltävästi ystäväni hääkutsuun. Ihana olisi mennä, mutta hääpäivä nyt vain sattuu olemaan sama kuin laskettu aikani!

On varmasti asioita, joita tulen kaipaamaan, mutta odotan kuitenkin innolla sitä uutta ja niin erilaista arkeakin. Innolla, mutta myös onnellisena ja kiitollisena, koska nämä asiat eivät koskaan ole itsestäänselviä. Nyt kesäloman loppuessa on kuitenkin odotukset ensin sen kauan odotetun äitiysloman alkamisessa. Siihen on kuulkaas enää 3 viikkoa!

4 kommenttia :

  1. Minusta on aina ihanaa kuulla tai lukea niistä onnellisista äideistä, jotka saavat nauttia raskaudesta täysin rinnoin. Laittaa kaikki valmiikksi enen pienen syntymää. Itse taidan kuulua niihin kauhukertomuksiin. Meidän neiti oli hiukan turhankin innokas ulostulija ja ilmoitti ensimmäisen kerran mahdollisesta tulostaan viikolla 24. Siitä sitten alkoikin jäätä rumba kodin ja TYKSin välillä viikkoihin 35 asti ja sitten ei enää mikään auttanut. Lääkitys lopetettiin rv 34 ja viikko siitä hän syntyi. Synnytys oli myös ihan omaa luokkaansa, mutta selvittiin vaikka rytinää olikin. Ystäväni olivat hehkuttaneet kuinka ihanaa on saada se pieni syliin suoraan syntymän jälkeen. Itse tiesin ja olinkin valmistautunut siihe, että näin ei kohdallani tule olemaan. Tunnekuohua ja sitä rakkauden määrää on vaikea sanoin kuvailla mitä tunsin, kun lopulta sain lapseni syliin vasta neljä päivää syntymän jälkeen. Se oli maailman ihanin tunne ❤

    On totta, että kaikki muuttuu. Tärkeysjärjestys menee kertaheitolla aivan uuteen uskoon. Mutta itselläni tulo äidikisi on ollut maailman järisyttävin ihme. Tottahan toki mies, koti jne on ovat siinä heti perässä, mutta se oma lapsi ❤❤❤

    Kaikkea ihanaa sinulle ja teidän perheelle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan itku meinasi tulla kun luin kommenttisi :) Kiitos kun jaoit kokemuksi! Tuollaisessa tilanteessa se huolen määrä on varmasti valtava, eikä sitä pysty oikein edes kuvittelemaan jos ei ole sitä kokenut. Tosi yksilöllistä tämä odotusaika tuntuu olevan eli koskaan ei voi näköjään etukäteen tietää miten se tulee menemään. Onneksi teidänkin tapauksessa kaikki päättyi lopulta kuitenkin hyvin, vaikka raskaus ei ollutkaan helpoimmasta päästä :)

      Poista
  2. Voi että, tätä lukiessa tuli semmonen epämääräinen haikeus, kun olihan se raskaana olo ihan erityistä aikaa :) Just toi viikkojen ja päivien kuluminen, mahan kasvu ja ne potkut! Mä en edes ollut mikään pastellivärinen raskaana olija, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se oli kyllä kuitenkin aika ihanaa. Vielä kun loppuraskaus osui keväälle, jolloin on muutenkin aina ihan erityiset fiilikset.

    Mäkin sanoisin raskauden olleen aika helppo kauhukertomuksiin verrattuna, kun pahimmat vaivat oli muutamaan otteeseen vaivannut aivan jäätävä väsymys (joka kyllä vei innostuksen kellarin tasolle...) ja sitten viimeisen kuukauden kävellessä vaivannut tosi ikävä selkäkipu. Mutta kun ei ollut minkäänlaista pahoinvointia ja nukkuminenkin onnistui hyvin, en lähtisi valittamaan. Äitiyslomaa mäkin odotin silloin hyvinkin innokkaasti, lopuksi kuin kuuta nousevaa kun ajatukset ei enää oikein olleet työnteossa ja täydet työpäivät tuntui myös tosi raskailta. Ne viisi (?) viikkoa menikin sitten tosi nopeasti, niistä nautin!

    Oonkin jo kirjoittanut aiheesta jonkin verran, mutta nyt musta tuntuu että ainakin synnytyksen jälkeinen eka kuukausi meni vähän alamaissa ja aika uupuneena. Nyt meno on kyllä jo ihan toinen, ja oon pikkuhiljaa laskeutunut äidin rooliini. Onhan se aika sanoinkuvaamaton tunne, kun tuo oma lapsi puhkeaa leveään hymyyn äitinsä nähdessään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jäätävä väsymys unohtui muuten omasta listastani kokonaan! Ja nyt heti kun pääsin "kehuskelemaan" olemattomilla vaivoillani, niin täytyy tunnustaa, että lomalta töihin palaaminen on ollut kyllä yllättävän raskasta ja selkeästi on ollut pakko hidastaa tahtia. Onneksi tässä nyt ei ole enää montakaan työpäivää ja vaikka ajatukset alkaa olemaan jo äitiyslomassa, niin yritän nyt nauttia siitä kun saan olla ihmisten ilmoilla ja elämässä on vielä tuo työrytmi :)

      Onhan tämä kyllä ihan erityistä aikaa, jota varmaan tulee jollakin tavalla kaipaamaan myöhemmin. Mulle syksy on ollut aina sellaista uuden alkua, joten siksi ihan kiva, että myös tämä suuri elämänmuutos sattuu just syksyyn. Mutta toivon kyllä, että se vuoden pimein aika, joka on just siinä lasketun ajan tietämillä ja sen jälkeen, ei saa mua ihan masiksiin. Uupumukselta puolestaan on ainakin alussa varmaan aika mahdoton välttyä :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!