torstai 9. tammikuuta 2014

Bloggaamisesta eli mitähän nyt ja entä seuraavaksi



Kun lähdin syksyllä 2011 vaihtoon Istanbuliin, oli bloggaaminen helppo tapa jakaa kuulumisia ja kokemuksia. Päätin jatkaa blogia myös vaihdon jälkeen ja aiheet ovat sittemmin vaihdelleet koirasta sisustukseen ja raparperipiirakasta villasukkiin. Aina olen kuitenkin kirjoittanut siitä mikä kiinnostaa juuri minua ja tallentanut tänne muistoja tavallisista päivistä ihan itseäni ajatellen.

Välillä suunta on kuitenkin hukassa. Pitäiskö vaan alottaa puhtaalta pöydältä vai jatkaa tästä jotenkin?

Omassa unelmieni blogissa olisi kivoja kuvia, ei liikaa sanoja, mukavia hetkiä, inspiroivia asioita ja ihan vaan arkipäiväisiä juttuja. Haluaisin jakaa ideoita, ajatuksia, ehkä innostaa jotain toista ja vuorovaikuttaa. Kuulla mielipiteitäkin. Ehkä keskittyä enemmän valokuvaamiseen?

Että mistä kulmasta tätä maailmaa nyt sitten katsoisi ja ihmettelisi, ettei ihan hukkuisi siihen valtavaan massaan?

Vuoden 2013 koostetta tänne kirjoitellessani tajusin, että on se vaan ihan mahtava juttu, että asioita tulee kuitenkin kirjoiteltua tällä tavalla muistiin! Ja vaikka tämä välillä onkin tosi yksinäistä touhua, on kuitenkin aina mukava huomata, että kyllä täällä vanhempien ja Markuksen lisäksi käy muitakin. Jokaisesta saamastani kommentista olen myös aina iloinen.

Kiitos sinulle, joka jaksat käydä ja tämänkin luit.


10 kommenttia :

  1. Tämä blogi saa minut aina hyvälle tuulelle, osaat jakaa niitä elämän pieniä ilon hetkiä loistavasti! Mukavaa piristystä näihin harmaisiin päiviin! Liian harvoin tulee vain kommentoitu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Mä olen itse tosi huono kommentoimaan, kun harvemmin tuntuu olevan mitään järkevää sanottavaa mihinkään :D

      Poista
  2. Käyn ja luen. Jatka ihmeessä, tyylisi on omaperäinen ja kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Jotenkin omille jutuilleen tulee ihan sokeaksi eikä oikein enää tiedä onko ne kiinnostavia vai ei, joten tuollainen palaute kyllä aina piristää ja tuo varmuutta.

      Poista
  3. Uusi lukija tässä päivää! Eksyin tänne blogiin joku kuukausi sitten ja jäin samantien seuraamaan. Juttujasi on mukava lukea, ne ovat inspiroivia, kuvat kauniita ja ulkoasu kaikinpuolin kiva. Kiitokset sinulle meidän lukijoiden ilahduttamisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivää ja kiitos sulle kun ilmiannoit itses, löysin nimittäin juuri avullasi blogin, joka vaikuttaa myös erittäin hyvältä! Jäädään siis seuraamaan puolin ja toisin toisiamme :)

      Poista
  4. Minä kannatan ehdottomasti jatkamista näillä urilla! Blogisi on kiinnostava sekoitus sisustusta, arkea, koiraa ja ylipäätään elämää. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos A-K! Oonkin tässä miettinyt, että vaikeaahan omaa tyyliä olisi enää muuttaa, koska olisko se sitten enää välttämättä se OMA tyyli? :) Näillä mennään siis! Sinunkin blogisi muuten mulle uusi tuttavuus, johon täytyy tutustua tarkemmin!

      Poista
  5. Mäkin mietin aina välillä, pitäisikö blogia jotenkin muuttaa johonkin suuntaan, lähinnä ehkä siksi, että tahtoisin tuoda sinne myös esim. noita sisustusjuttuja, mutta jotenkin ne on vain jääneet.

    Mun mielestä kannattaa kirjoittaa niistä asioista, jotka tuntuu omilta - ja siihen tyyliin, joka tuntuu omalta. Meillä jokaisella on oma kulma, sellainen vinkkeli, josta maailmaa on helppo katsoa. Ja mä ainakin tykkään siitä sun kulmasta. En siis ryhtyisi kauheasti remppaamaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti ja kyllä sen heti huomaa, jos menee sellaiselle alueelle, joka ei ole sitä ominta omaa. Tottakai blogit muuttuu ajan kuluessa siinä missä ihmisetkin, mutta yleensä ne muutokset tulee luonnostaan jos on tullakseen, ilman mitään erillistä suunnan vaihtoa :) Näinhän tässäkin vähän kävi, jos vertaa siihen mistä tämäkin blogi lähti.

      Mä kyllä mielellään lukisin sun sisustusjutuistakin, eli jos vaan tuntuu, että siitä aiheesta on asiaa niin anna palaa :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!