maanantai 2. joulukuuta 2013

Uutta olkkarissa


Vaihteeksi uusia tuulia sisustusrintamalla! Viime viikolla päätettiin siirtää rahi irti sohvasta ja sehän kävi sitten varsin kalliiksi. Ensin sai lähtöpassit vanha matto. Kivahan se oli edelleen, mutta ihan liian pieni tähän olohuoneeseen ja vähän väärän värinenkin. Uusi, isompi matto löytyi helposti Iskusta ja vielä puoleenhintaan. Ainoo vaan, että arvatkaapa näkyykö koirankarvat? Ei, jos katsoo tarpeeksi kaukaa... Noh, onneksi on imuri jolla voi huristella karvat pois matosta aina ennen vieraiden tuloa.

Lisäksi olkkari kaipasi muitakin muutoksia, joita päätettiin edistää samalla kertaa; Lundialta käytiin tilaamassa pitkään ostoslistalla ollut tv-tason lisäpätkä ja matkalla kotiin ovat myös ne sohvapöydät, joista ehdinkin jo täällä iloita. Muutaman kuukauden se näköjään vaati, mutta ainakin ovat tarkkaan harkittuja ja mieluisia.

2 kommenttia :

  1. Jollekin muullekin iskenyt sisustusvimma, ihanaa! :)

    Päätin vihdoinkin kommentoida, vaikka jo aika kauan tullut teidän blogia seurattua. Etsin joskus luettavaksi shelttiblogeja ja innostuin vielä lisää hirmuisesti kun luin sun olleen vaihdossa Turkissa! Turkki ja sen kulttuuri ja ihmiset lähellä sydäntä, shelteistä puhumattakaan.

    natkujanakki.blogspot.fi osoitteesta löytyy meidän blogi, siellä siis shelttineiti Lillin ja kaverinsa pk-mäykky Hertan kuulumisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun päätit kommentoida! Mukava kuulla välillä kuka näitä juttuja oikein täällä lukee ja tietty sekin on kivaa jos täältä löytyy jonkun mielestä kiinnostavaa luettavaa :)

      Kävinkin jo vastavierailulla sun blogissa ja siellähän tuli heti pieniä mäyräkoirasia vastaan! :D Ihania!

      Poista

Kiitos kun kommentoit!