torstai 29. elokuuta 2013

Tästä on loma kaukana

Muuttolaatikoiden keskeltä nopeasti hieman tunnelmia parilta edelliseltä päivältä.

Koiralapsemme Laaban vietiin muuton ajaksi hoitoon ja samalla reissulla suunnitelmat keittönpöydän osaltakin muuttuivat. Vintiltä löytynyttä pöytää hioessa meni tovi jos toinenkin, mutta täyspuinen hienous voittaa Ikean pöydät mennen tullen kunhan saa vielä uuden maalin pintaansa.


Keskiviikko menikin sitten lähes kokonaan pakkaillessa. Tilaamani muuttolaatikot tulivat pari tuntia sovittua myöhemmin, joten päätimme urakan vasta puoliltaöin. Sairasta hommaa mutta pakkaamisen ajoittaminen yhdelle päivälle oli kuitenkin ihan fiksu veto, kerta siihen loman takia oli mahdollisuus.

Pikkuvinkkinä muuten muille muuttajille: Muuttolaatikkofirmojen nyrkkisääntöä laatikko/asuinneliö kannattaa noudattaa, vaikka määrä kuulostaisikin hieman liioitellulta. Tarvetta niille kymmenelle laatikolle, jotka jätin ottamatta, olisi kyllä ollut! Miten ihminen voikaan omistaa näin paljon kaikkea?!


2 kommenttia :

  1. Haha! Muuttaminen on kamalaa, mutta uuteen kotiin asettuminen sitten vastapainoksi ihanaa.:) Aurinkoa viikonloppuun ja rapsutuksia koiruudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla kerralla turvaudun muuttopalveluun, se on varma! :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit!