torstai 3. tammikuuta 2013

ROK straps in action


Kuten aiemmin tuli täällä jo mainittua, sai Laaban joululahjaksi tuon mun jo syksyllä haikailemaan ROK straps -venyvän taluttimen. Nyt on ehditty testailemaan hihnaa jo tovi ja toteamaan, että ihan kelpo hihnahan se!

Koska meillä on ollut tähän asti käytössä vaan sellainen Rukan ohkaisempi rimpula-hihna, olisi melkein millätahansa hieman jämäkämmällä hihnalla ollut ihan hyvät edellytykset pärjätä meidän testissä. Koira hurahti syksyn aikana yli 15 kilon ja samalla yli siitä pienimmästä ja kaposimmasta  versiosta, jota olin katellut, niin päädyttiinkin sitten tosiaan astetta järeämpään 15-30kg koirille tarkoitettuun hihnaan.

Vaikka Laaban kulkee hihnassa ihan nätisti ja vetää lähinnä satunnaisesti, niin siihen pienenkin vetämisen pois kitkemiseen tuo uusi hihna on kyllä tuonut meillä apua ja tullut siinä mielessä ihan tarpeeseen. Lisäksi taluttajan kädet kiittää kun eteenpäin viuhtova koira ei revi samalla kättä irti, vaan hihna pehmentää ikävät nykäisyt ja vähentää käteen kohdistuvaa rasitusta.

Plussaa hihna saa erityisesti lukosta alkavasta joustamattomasta lenkistä, josta koiraa on hyvä hallita vaikka muita koiria ohittaessa. Autoillessa siitä voi myös tarvittaessa kytkeä koiruuden turvavöihin, jos ei satu semmosia varsinaisia turvavyövaljaita omistamaan. Miinusta pikkasen turhan massiivisesta lukosta, joka on ehkä sopiva jos koira painaa sen 30kg, mutta pikku-Laabanin tapauksessa pienempi ja kevyempikin lukko riittäisi.

Kuvassa näkyy muuten myös mun joululahjarukkaset - nekin on hyvät!

2 kommenttia :

  1. Vaikka Luna on tuommoinen hyttynen Laabaniin verrattuna niin kunnon tukeva hihna on meilläkin tarpeen ollut jo pitkään. :D

    Kivaa tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää tajua miten me ollaan pärjätty sillä pikkuhihnalla :D

      Ihanata vuotta teille myös! Toivottavasti myös törmäillään joskus tässä kun ei pitkään aikaan olekaan nähty!

      Poista

Kiitos kun kommentoit!