keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Shine like a star


Kuva täältä

Tänään iltalenkillä sateessa ja pimeessä tuli todettua, että siinä missä omistaja tarvitsee sateen- ja tuulenpitävän ulkoilupuvun sekä heijastimen, tarvitaan jälkimmäinen ehdottomasti pian myös hihnan toiseen päähän.

Vaikka kuvan koiralla on ehkä hienoin heijastin ikinä, mitään pikkuheijastinta ei olla siis hankkimassa vaan nyt on hakusessa varuste/et joilla näkyy kirkolta kotiin. Meillä nyt käytössä olevat Hurtta lifeguard-valjaat on kyllä muuten tosi hyvät, mutta eivät mun mielestä juurikaan erotu - hyvä että näkyvät turkin seasta, kun parina ilta olen niitä sillä silmällä katellut.

Luin lemmikille.comin artikkelista, että vuosittain liikenneonnettomuuksissa kuolee yli 2000 koiraa (!) ja 80% (!!!) haastatelluista omistajista totesi, että heijastin olis tilanteessa auttanut. On siis aika selvää, että meidän koira ei kävele enää heijastimitta pimeän aikaan ulkona, etenkin kun se vielä tahtoo välillä viuhtoa sinne sun tänne.

Valitettavasti koirille tarkoitettuja tuotteita ei valvota niin tarkasti kuin ihmisten, joten heijastinkaupoilla joutuu varmaan jonkin verran käyttämään harkintakykyä. Googletellessa huomasin, että kaikkien koiratarvikekauppojen lisäksi myös Suomen Punaisen Ristin nettikauppa myy koirien heijastinliivejä. Ainakin mun korvaan kuulostaa turvalliselta lafkalta, joka myy tuotteita, jotka oikeasti toimii ja plussana tietysti se, että rahat menee hyvään tarkotukseen :)

Tuo liivi varmaan olis kaikista näkyvin vaihtoehto, mutta koska en tiedä miten Laaban viihtyis lenkillä moisessa, saattaa kyllä olla, että käännyn taas meidn luottoliikkeen Mustin ja Mirrin puoleen ja käyn poistamassa huomiohuivin ja talutushihnaan heijastinputken. Kokeneemmat koiraihmiset, jos on hyviä vinkkejä kuinka loistaa, niin ne on nyt tervetulleita!

4 kommenttia :

  1. http://www.hurttacollection.com/lifeguard/tuotteet/huomioliivit/lifeguard-polar-huomioliivi/

    Mun omalla sheltillä on tommone, ja voin sanoo et hyvin näkyy se pimeellä! Plus toi suojaa mahaa kivasti ni ei tuu nii plajoo kuraa sisälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pähkäiltiin pitkään eri mallien välillä mutta äsken lähti vihdoin tilaus menemään :)

      Poista
  2. Meillä on hurtan neon keltainen heijastin hihna ja sen lisäksi pannassa vilkkuva valo (joka ihan sattuu silmiin pimeällä, eli ei jää varmasti huomaamatta). Näiden lisäksi ostin vielä sellaisen heijastavan huivin Wilsonille, mutta se ehti syödä sen rikki ennen ensimmäistä käyttöä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Wilsonia :D Mietin kanssa tuota vilkkuvaloa mutta jätin toistaiseksi hankkimatta.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!